Microgaming

Microgaming historiaa

Microgaming on omalla alallaan varsinainen uranuurtaja, sillä se on perustettu jo vuonna 1994. Tämähän on siis sitä aikaa kun ensimmäisiä nettikasinoita vasta laitettiin aluilleen, joten se on ollut mukana ihan alusta saakka ja se onkin itseasiassa kaikkien aikojen ensimmäisen nettikasinon perustajia. Se on siis nähnyt nettikasinoiden ja kasinopelien kehityksen tuolta muutaman kymmenen vuoden takaa tähän päivään saakka! Microgaming on rekisteröity Mansaarille, mutta sillä on myös toimintaa muissa maissa. Microgaming tunnetaan myös ihan maailmanlaajuisesti todella laadukkaasta kasino- ja pokeriverkostostaan ja pelivalikoimaa sillä on tarjota uskomattoman 850 kappaleen verran. Yrityksen ladattavaa kasino-ohjelmistoa onkin kutsuttu yhdeksi maailman parhaista, mutta myös helppokäyttöisyys ja selkeys on kaikille Microgamingin kehittelemille tuotteille ominaista. Microgaming pelit liittyvät myös usein jollakin tavalla  elokuva- ja videomaailmaan, joten niiden teemat ovat monille pelaajille jo entuudestaan tuttuja, jonka takia niiden pariin hyppääminen tuntuukin monille varsin luontevalle. Microgaming valmistaa pelejä siis oikeastaan kaikkiin nettikasinoiden pelikategorioihin, eli edustettuna ovat niin kasinopelit, pokeri, Live kasino kuin myös mobiilipelitkin.

Microgaming on siis yksi alan vanhimpia tekijöitä, joka on onkin oikeastaan ollut luomassa koko nykyistä peli- ja kasinomaailmaa. Se onkin tavallaan luonut myös omalla toiminnallaan eräänlaisen mittarin sille, mitä laadukkaalta ja innovatiiviselta pelintuottajalta vaaditaan. Microgaming on myös se joka on kehittänyt markkinoiden ensimmäisen progressiivisen jättipotin, joten ihan oikeasti pelaajilla on paljosta Microgamingia kiittäminen, eikä todellakaan näytä siltä että tämän yrityksen toiminta tai innovatiivisuus olisi millään tavalla myöskään tulevaisuudessa hidastumassa. Päinvastoin, tuntuu että toiminta nousee jatkuvasti vain korkeammalle tasolle.

Myös mobiilipelien kehittelyssä Microgaming on ollut yksi markkinoiden johtavia nimiä yhdessä Netent pelinvalmistajan kanssa. Microgaming aloittikin mobiilipelien kehittelyn jo vuonna 2005. Tälläkin hetkellä todella moni markkinoiden suosituimmista mobiilipeleistä on juuri Microgaming pelinvalmistajan käsialaa. Tämä yritys on myös varsin tuottoisa ja julkaiseekin uusia upeita pelejä säännöllisin väliajoin, sekä mobiilipelaajien kuin pääsivustollakin pelaavien kasinopelaajien iloksi.

Microgaming pelit yleisesti

Microgaming pelejä ovat esimerkiksi sellaiset kuin Marvel-pelit, The Dark Knight Rises, Tomb Raider, Battlestar Galactica, Star Trek, Jurassic Park, Avalon II, Game of Thrones ja Terminator 2, vain muutamia esiin tuodaksemme. Kuten siis huomata saattaa, todella monet peleistä ovat elokuvateemaisia ja niistä ei puutukkaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ja kun miettii minkälainen määrä faneja vaikkapa esimerkiksi Star Trek elokuvilla on, on varsin helppo ymmärtää miksi myös Microgamingin samaan teemaan pohjautuvat pelit ovat myös todella suosittuja. Tässä siis oli mainittuna vain muutamia pelejä Microgaming pelinvalmistajan huikean suuresta pelivalikoimasta.

Kun miettii että kokonaisuudessaan pelejä on tarjolla reilut 850 kappaletta ja tähän vielä kaikki eri versiot päälle, puhutaan reilusti yli 1000 erilaisesta pelistä jotka tämä legendaksi muodostunut pelintuottaja on valmistanut. Harvalla pelinvalmistajalla on näinlaajaa peliportfoliota esitellä kasinopelaajille! Microgaming on pitänyt myös huolta siitä että pelikategorioiden ystäville on hyvin ja monipuolisesti pelattavaa. Esimerkiksi pokeri ystävät pääsevät nauttimaan hurjasta määrästä erilaisia Microgaming pokeri pelejä, jotka toimivat kuin unelma heidän omalla pokeriverkolla joka tunnetaan nimellä Microgaming Poker Network MPN. Useat vakavasti pokerin ottavat pelaajat ovat myös ihastuneet tähän Microgamingin luomukseen ja sen parista voikin löytää oikeastaan aina todella suuren määrän pelaajia. Syykin suosioon on varsin selvä, sillä Microgaming pokeriverkko on sekä helppo käyttää kuin myös äärimmäisen laadukas. Tarjolla on myös usein erilaisia upeita pokeriturnauksia joihin osaa ottamalla voi voittaa itselleen todella muhkeita voittosummia!

Microgaming jättipotit

Jackpot-pelien pelaaminen on todella hauskaa ja jännittävää ja siksi myös Microgaming pelintuottajalta löytyy upea määrä laadukkaita jättipottipelejä. Ja kuten aiemmin jo mainittiin, Microgaming on myös itse vastuussa nettikasinomarkkinoiden ensimmäisestä progressiivisesta jättipottipelistä. Tämän upean pelintuottajan jättipottipelejä ovat esimerkiksi sellaiset kuin:

  • Mega Moolah
  • Mega Moolah isis
  • Major Millions
  • The Dark Knight
  • Fruit Fiesta
  • LotsaLoots
  • Treasure Nile
  • Tunzamunni

Tässä siis vain muutamia kyseisen pelintuottajan upeista jättipoteista. Näistä edellä mainituista varsinkin Mega Moolah tunnetaan sellaisena joka on tuonut mukanaan todella suuriakin voittosummia omille pelaajilleen! Siitä voikin voittaa itselleen jopa reilun 10 miljoonan suuruisen voittopotin jos onni sattuu olemaan myötä.  Suurinta osaa näistä jackpot peleistä voi myös päästä pelaamaan mobiilikasinoilla, sillä ne on myös varmistettu mobiilipelaamiseen soveltuviksi. Eikä unohdeta Microgaming pelinvalmistajan upeita Bingo-pelejä, sillä myös niistä voi parhaassa tapauksessa upean pelikokemuksen ohella saada itselleen myös todella suuria voittosummia! Tarjolla on siis runsaasti kaikkea upeaa kaikille niille jotka rakastavat jackpot-pelien jännitystä ja päätä huimaavia voittosummia!

Kaiken kaikkiaan Microgaming on siis todella tunnettu pelinvalmistaja, jota ilman koko nykyinen pelimaailma ei olisi tämän kaltainen kuin mitä se nykyään on. Tätä kyseistä pelintuottajaa on siis kiittäminen ainakin osittain siitä että meillä on tällä hetkellä markkinoilla todella huikeita kasinopelejä sekä pelillisesti kuin myös audiovisuaalisesti ja vielä todella monessa eri pelikategoriassa. Maailma tarvitsee suunnannäyttäjiä ja hyvällä omallatunnolla Microgaming pelintuottajaa voidaankin kutsua sellaiseksi!