Bingo

Bingo on hauska ja tunnettu peli, jonka kuitenkin moni mieltää ihan väärin vain vanhojen mummojen ja pappojen peliksi. Bingon pelaaminen on kuitenkin kaikista luuloista huolimatta todella mukavaa ja ennen kaikkea todella jännittävää…varsinkin kun Bingon pyörteisiin hyppää jollakin laadukkaalla nettikasinolla. Netissä Bingo pelien valikoima onkin todella suuri ja ennen kaikkea myös monipuolinen. Pelinä Bingo on todella vanha, sillä sitä on pelattu jo 1500-luvulta lähtien ja suosio sen kuin jatkuu. Se kertookin hyvin sen miten mielenkiintoisesta pelistä on kysymys, kun se jaksaa viehättää aina vain, vuosi toisensa jälkeen pelaajia ympäri maailman. Nettibingo on saanutkin varsin hyvin jalansijaa pelimarkkinoilla nykyisin ja olisikin suotavaa että mahdollisimman moni kasinopelaaja unohtaisi ennakkoluulonsa Bingon suhteen ja lähtisi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kokeilemaan nettibingon tuomia mahdollisuuksia ja toteamaan itse että miten jännittävä ja  voittorikas peli nykyinen nettibingo on. Netissä pelattava Bingo on myös aika paljonkin vauhdikkaampi kuin perinteinen, sillä siinä kone paitsi arpoo numerot, myös merkkaa ne pelaajan puolesta. Pelit ovat siis varsin nopeatempoisia ja siksi bingo onkin hyvä peli pelattavaksi vaikka lyhyelläkin kahvitauolla.

Netissä toimii siis nykyisin useita kasinoita, joissa on mahdollisuus päästä pelaamaan Bingoa sen eri muodoissaan. Netissä Bingoa pelataan sille erikseen varatuissa bingohuoneissa, joissa pelaajat voivat myös yleensä keskustella Live chatin välityksellä muiden pelaajien kanssa niin halutessaan. Samalla tavalla kuin niin sanotussa perinteisessäkin Bingossa, myös nettibingossa pelaajien tulee pyrkiä saamaan itselleen suora rivi numeroita. Suurimmat erot normibingon ja nettibingon välillä löytyvät kuitenkin voitoista, sillä perinteisessä Bingossa pelaajat ovat voittaneet itselleen esimerkiksi kahvipaketteja, pieniä summia rahaa tai vaikka lahjakortteja, kun taas nettibingossa voitot ovat aina käteistä rahaa ja kaiken lisäksi vielä oikein muhkeita summia!

Nettibingoa löytyykin nykyisin todella monen eri nettikasinon valikoimista ja pelaaja voi niin halutessaan pelata vaikka useampaa niistä saman aikaisesti. Nettibingoilijat saavat itselleen usein myös nettikasinoiden aloituspaketteja, jotka sisältävät niin anteliaita bonuksia, kuin muutenkin kaikkea kivaa. Onkin ihan ideaali tilanne, että pelaaja pääsee kokeilemaan Bingo pelejä kasinon lahjoittamalla bonusrahalla, sillä eri Bingo pelejä testaillessaan monipuolisesta joukosta löytyy varmasti jokaiseen makuun jotakin mielenkiintoista ja jännittävää pelattavaa.

Julkaistu: 21/12/2017 Päivitetty: 21/12/2017